Pirkanmaan
taidetoimikunnan kulttuurityön kunniamaininta
Kaivannon Sairaalalle Villa Keisarinharjun näyttelytoiminnasta
Teksti ja kuva on lainaus Pirkanmaan taidetoimikunnan tiedotussivulta
Pirkanmaan taidetoimikunnan myöntämät palkinnot
vastaanottivat sanoittaja-muusikko Heikki Salo, tekstiilitaiteilija
Ulla
Pohjola,
taiteilija Timo-Olavi Jalkanen, ylilääkäri Olli-Pekka
Mehtonen Kaivannon sairaalasta sekä Lempäälän
narubassotapahtuman
Pertti Hokkanen ja Vesa Toukomaa. Kuva: Pirkanmaan taidetoimikunta.
PALKITSEMISTIEDOTE 2006
14.12.2006
Pirkanmaan taidetoimikunta on myöntänyt
Kulttuurityön kunniamaininnan
Kaivannon
sairaalalle
siitä ansiokkaasta työstä, jolla sairaala on viime vuosina käynnistänyt keskustelua taiteen merkityksestä mielen eheyttäjänä ja laajemmin korostanut eri keinoin myös taiteen, terveyden ja koko yhteiskunnan tasapainon keskinäistä riippuvuutta.
Taidetoimikunta pitää tärkeinä sellaisia eri toimijoiden hankkeita, joiden avulla vahvistetaan taiteen asemaa ja mahdollisuuksia toimia keskeisenä vaikuttajana sekä koko yhteiskunnassa että sen yksittäisten jäsenten elämässä.
Kaivannon sairaala on osoittanut tässä poikkeuksellista ja esimerkillistä aktiivisuutta järjestämällä sekä tasokasta näyttelytoimintaa Villa Keisarinharjussa jo kolmena kesänä, mutta myös etsien ja kooten vaikutusvaltaisia kulttuurin ja yhteiskuntaelämän edustajia tapaamisiin ja keskusteluihin aiheesta ja saaden heitä myös sitoutumaan pitempi-aikaiseen yhteistyöhön sairaalan kanssa.
Alunpitäen YK:n kulttuurikehityksen vuosikymmenen hankkeena alkanut Arts in Hospital -aate levisi Unescon jäsenmaihin vuodesta 1990 lähtien ja Suomessa Terveyttä kulttuurista -työryhmä perustettiin 1992. Työn painopisteenä on ollut taide- ja kulttuuritoiminnan levittäminen sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksiin ja sitä ovat vuosien varrella tukeneet Raha-automaattiyhdistys sekä opetusministeriö, valtion taidehallinto ja erilaiset rahastot ja säätiöt. Suomen Mielenterveysseura on koordinoinut verkostoa viimeiset seitsemän vuotta.
Useimmista muista alan laitoksista poiketen Kaivannon sairaala on harvinaisella tavalla itse nähnyt ja nostanut esille kulttuuri- ja taidetoiminnan merkityksen sekä omassa terveydenhoitotyössään, mutta ymmärtänyt asian vieläkin laajemmin - taiteen myönteisenä vaikutuksena koko yhteiskunnalle ja sen tasapainolle ja terveydelle.
Pirkanmaan taidetoimikunta haluaa tällä kunniamaininnalla korostaa Kaivannon sairaalan esimerkillistä toimintaa, jonka taustalla on tieto taiteen merkityksestä ja sen tärkeistä, meitä jokaista koskevista mahdollisuuksista.
………………………………………………………………………………………………………………..
Kulttuurityön kunniamaininta sisältää kunniakirjan ja Labyrintti-lasitaideteoksen, jonka taidetoimikunta on tilannut nuutajärveläiseltä Lasisirkukselta huomiointikäyttöönsä.
Ne vastaanottivat sairaalan ylilääkäri Olli-Pekka Mehtonen ja taiteilija Timo-Olavi Jalkanen.
Lisätietoa ja kuvia: http://www.databooks.com/villakeisarinharju
Villa Keisarinharju 2006