Timo-Olavi Jalkanen -
yksinäinen
kapinallinen
vai
3. vuosituhannen
romantiikan
airut
Militza Joki
Toukokuun
lopussa galleriaamme tulee esille poikkeuksellinen näyttely.
Taiteilijanamme on entinen "hitec-guru", joka toimi
pitkään mm. Nokian tietokonesuunnitteluinsinöörinä
eri puolilla maailmaa ja jonka
henkilökohtaisiin kontakteihin kuului mm. Bill Gates. Vuonna 2000 hän
suuntasi kaiken energiansa taiteen tekemiseen. Täydellisenä
vastakohtana menneelle globaalille teknologiaelämälleen
hän luo hämmentävän äänettömiä,
originaaleja teoksia.
Vierailu
ikuisuuteen -näyttelyn teokset eivät kopioi luonnonmaisemia
vaan ne ovat kankaalle siirtyneitä kuvia sisäisistä
mielentunnelmista. Timo-Olavi Jalkasen ilmaisussa kuvastuvat
romantiikan aikakauden taiteilijoiden ihanteet. Vaikka ulkoisesti
näkymät ovat olemassaolevista paikoista, teokset
esittävät subjektiivisia mielikuvia.
Jalkasen
työvälineenä on ollut kamera ja paikkana on ollut
Pyhäjärven ranta Tampereen Pispalassa. Kaikki näyttelyn
kuvat ovat aitoja ja manipuloimattomia. Jalkasen kykyä irroittaa
keskikaupungin kyljessä olevasta maisemasta herkkiä
tulkintoja on pakko ihailla. Joutuu jopa hämilleen siitä,
miten urbaani alue tarjoaa kaikki nuo kohteet ja tunnelmat. Jalkasen
edellisiin näyttelyihin verrattuna kokonaisuus on vielä
pelkistetympi.
Vaikka
pidän Jalkasen teoksia romantiikan taidekäsityksen
mukaisina, on toteutus omaperäinen ja uusi. Kun elävät
olennot ja ihmisen tekemät elementit puuttuvat teoksista
täysin, joutuu katsoja mentaalisesti ikäänkuin
sisälle suurikokoisten teosten
äänettömään maisemaan, siihen tunnetilaan jota
Jalkanen on tulkinnut. Emotionaaliset aivojen osat ottavat vallan.
Sofistikoituneelle, opittuun tietoon pohjaavalla ajattelulle ja
älykkyydelle ei Jalkasen teoksia katsottaessa yksinkertaisesti ole
käyttöä. Kontrasti taiteilijan "edellisen
elämän" tiedon ja teknisen osaamisen valtaa palvoneen
ajattelun välillä on murskaava.
On
mielenkiintoista nähdä miten katsojat tulevat ottamaan
tämän näyttelyn vastaan. Antautuuko taideyleisö,
joka on tottunut nykyajan dynaamiseen, jopa
raakaan esitykseen, Jalkasen hiljaiselle
filosofialle? On kuitenkin muistettava että Jalkasen edesmennyt,
globaali,
urbaani ja agressiivista hitech-kehitystyötä rakastanut
elämä on hänen ilmaisunsa tähän johtanut.
Tällöin voidaan kysyä onko Jalkasen suunta vain
yksilön hetken poikkeus ruodusta vai onko hän kenties
suunnassaan edellä aikalaisiaan?
Vierailu
ikuisuuteen -näyttelyt toukokuussa Helsingissä ja
marraskuussa Barcelonassa tulevatkin olemaan paikkoja myös
itsetutkiskelulle eikä vain teosten katselulle.
|