Tuleeko aika jolloin
klassinen kitaramusiikki on suosion keskellä rock-, ynnä muun
musiikin tilalla?
– Mielestäni noin ei pidä kysyä. Jonakin
päivänä lakataan
käyttämästä koko termiä klassinen kitara.
Puhutaan kitarasta tai vaikka
akustisesta kitarasta. Tosiasiassa klassisen, nailonkielisen kitaran
suosio on viimeiset 50 vuotta saanut elinvoimansa populaarimusiikista.
Klassista ja populaaria ei pidä asettaa vastakkain. Kitaran suosio
kasvaa koko ajan.
– Oma pyrkimykseni ja myös yleinen suuntaus on se, että
klassinen
kitaramaailma avautuu hyväksymään muita
musiikkikulttuureja. Nyt
Tampere Guitar Festival -tapahtumassa esiintyy mm. brasilialainen
Daniel
Marques
omintakeisella musiikillaan. 30 vuotta sitten vastaava ei olisi tullut
kuuloonkaan ”klassisen elitistisissä” piireissä. Klassinen
kitaramusiikki ei siis ole jäänyt muun kitaramusiikin alle.
Akustista
kitaraa soitetaan nykyään enemmän kuin koskaan.
Tarkoittaako tuo, että muodollisen oppikirjamainen
klassinen kitaransoitto on antanut tilaa vapaammalle ajattelulle?
– Oppikirjamaisuus on kyseenalaistettu. Vallinnut eurokeskeinen
suljetun piirin klassinen kitaran musiikkikulttuuri elää
vieläkin,
mutta yleisesti ottaen se on ”pyöristynyt”. Niin sanottu klassinen
kitara on nuori instrumentti pianoon ja viuluun verrattuna. Jotkut
haluavat luoda kuvan kitarasta klassisena, suorastaan
jälki-imperialistisena instrumenttina. Mutta kitara ei ole
kulttuurisidottu, vaan hyvin universaali instrumentti.
Jos Suomessa kysytään kadunmieheltä
klassisesta kitaramusiikista, usein se nähtäisiin varmaan
varsin puritaanisena.
– Täsmälleen noin se nähdään kaikkialla
maailmassa. Briteissä
järjestetään tänä päivänä
kitarafestivaaleja, joiden esitykset ja
ilmapiiri voisi olla 50 vuoden takaa. Mutta rinnalle on tullut uusia
tapahtumia, joissa myös lippujen hinnat ovat oleellisesti
halvempia ja
ohjelmisto avoimempaa. Pidän tuosta muutoksesta valtavasti.
Tuoko tuo muutos ”klassisen” kitaramusiikin laajemmin
hyväksytyksi?
– Ehdottomasti! Suuri osa ”klassisen” kitaramusiikin soittajia ja
kuuntelijoita tarkastelee asiaa nykyään paljon laajemmin.
Kuinka koet kitaransoiton opetuksen?
– En ole opetuksen ammattilainen, mutta koen sen parantuvan. Ennen
opetus oli hyvin metodista. Se sai nuoret lopettamaan kitaransoiton.
Keskityttiin pieneen määrään vaikeita kappaleita,
joiden harjoittelu
oli nuorelle taistelua. On tärkeämpää soittaa
paljon vaikka helppojakin
kappaleita, joihin tulee tunnesidos ja joiden soittamisesta nauttii.
Siitä mennään eteenpäin.
Soitat kitaralla monenlaista musiikkia. Miten eri
kuvailisit niitä?
– Pidän musiikissa tunteikkuudesta, siitä että ihmisen
sielu kuuluu.
Soitan kaikkea. Barokkimusiikissa on hyvin voimakas harmoninen rakenne,
espanjalaisessa musiikissa rytmi on pääosassa.
Latinalaisamerikkalaisessa ja afrikkalaisessa musiikissa ei olla
tiukkoja rytmistä, vaan se on enemmän ”kehoa”.
– Rytminen musiikki saa lyömään tahtia jalalla tai
taputtamaan
käsiään. Afrikkalainen musiikki saa liikuttamaan kehoa.
Jos kuulet
afrikkalaista kitaramusiikkia, helposti pyörität
pyöreästi lanteitasi.
Flamencon rytmi aikaansaa tahdinlyöntiä jalalla ja
taputtamalla. Myös
Karibian maiden musiikissa on voimakas afrikkalainen vaikutus.
Kulttuuri- ja rotutausta luo hyvin mielenkiintoisia sekoituksia
kitaralla soitettavaan musiikkiin.
En ole ennen ajatellut, mutta nyt kun kuvailit
ymmärrän eilisestä
konsertistasi tuon tunne-eron. Soittamissasi
afrikkalaisperäisissä
kappaleissa oli jotenkin erilainen tapa kertoa tarina.
– Kuvasit juuri oikeilla sanoilla. Afrikkalaiset musiikkikappaleet
yleensäkin kertovat tarinoita. Kun opetan musiikin aiheuttamia
tuntemuksia, kysyn joskus luokalta, haluatteko lyödä tahtia
vai
heiluttaa kehoa. Tuntemuserot näkyvät selvänä
myös eurooppalaisilla
oppilailla.
Kun sävellät musiikkia, teetkö sen niin,
että nyt päätän säveltää?
– En! (naurua) Minulla on paljon pieniä ideoita, joista rakennan
lyhyitä kappaleita. Minulle säveltäminen on idean
kehittämistä
suuremmaksi rakenteeksi. Pidän lyhyiden sävelkappaleiden
luomisesta ja
ajattelen silloin itseäni, en edes tulevaa kuulijaa.
Mitkä sävellyksistäsi koet itse eniten
mestariteoksiksi?
– Mestariteoksiksi? Ei. (naurua) en koskaan. Ei, älä …
mestariteoksiksi. (naurua) ei, älä… Minulle ne ovat kivoja,
omintakeisia kappaleita, jotka kuulostavat minun tekemiltä.
Niissä on
mukana persoonaani. Toki luulen, että monet niistä ovat
kivoja (naurua).
Otatko asian todella noin? Mikä sitten on tunnetuin
kappaleesi?
– Otan kyllä, kyllä, kyllä. Niiden skaala ei ole
sitä
mestariteosluokkaa. Tunnetuin sävellykseni on Hello Francis, joka
on
kunnianosoitus kuolleelle muusikolle Francis Bebey’lle.
Soitit eilen duona jazz-kitaristi John Etheridgen
(yllä vas.)
kanssa. Soitan jonkin verran kitaraa itsekin. Ihmettelin, kuinka te
kaksi kykenitte erilaisilla instrumenteilla
täydentämään ja rakentamaan
koko ajan varioituvaa musiikkia niin sulautuvasti. Kuinka voitte edes
muistaa nuo pitkät kappaleet niin hyvin?
– Toki tunnemme toisemme hyvin. Tiedän, mitä minä osaan
ja tiedän
mitä hän osaa. Minä en lähde hänen tontilleen.
Klassisen ja
jazz-soittajan suurin virhe on mennä toisen tontille. Etheridge on
spontaani ja nopea improvisaatiossaan. Minä teen rungon ja
käytän
klassista kitaraa komppaamiseen. Väliin hän improvisoi, ja
minä
improvisoin siihen komppia. Kappaleet saattavat kuulostaa
huippuhiotuilta, kyky improvisoida yhdessä saa sen aikaan. Silloin
ei
tarvitse muistaa jokaista nuottia.
Öh. Tarkoittaako tuo sitä, että jokaisessa
konsertissa on ”improvisaatiota”, kappaleet ovat siis erilaisia eri
konserteissa?
– Soitan tarkasti nuotteja seuraavia kappaleita, mutta yleisesti ottaen
duona soittaessamme improvisaatio on mukana.
Ah. Onko improvisaatiossa siis taikuus duokonserttiesi
jännittävyyteen? Siksikö ne eivät kuulosta
mekaanisilta, vaan eläviltä?
– Kyllä improvisaation mukana olo tuo
jännittävyyttä. Duon
spontaanisuus luo monesti uskomattomia asioita ja tunnelmia. Duot
toimivat usein juuri sillä, että soittajat ovat erilaisia.
Oppi, jossa
duot hiotaan täydellisiksi kaksosiksi, on minusta
väärä.
Minkälaista musiikkia teet tulevaisuudessa?
– Enemmän tai vähemmän samaa (naurua). Teen hypyn
kerrallaan. Käytän
enemmän aikaa uusien kappaleiden luomiseen, kehittelen ideoitani
edelleen. Jatkan soolo- ja duo-konsertteja. Mutta en nykyään
halua elää
koko ajan miettien seuraavaa konserttiani, vaan haluan toimia vapaammin.
Pyrkimyksesi siirtää ”elitististä klassista
musiikkia” lähemmäksi
kansaa saa ajattelemaan, kuinka ”elitistinen ooppera” lähenee
kansaa
musikaaleissa. Milloin teet musiikkia musikaaleihin, vaikka tyyliin Les
Miserables? Sellaiseenhan musiikkisi ja ajattelutapasi sopisi
loistavasti.
– (miettimistä) Totta…ei huono idea. Minä mietin asiaa.
Tosiasiassa rakastan musikaaleja.
Saanko vapaalipun musikaalisi ensi-iltaan?
– (naurua) saat varmasti. Jos olisi hyvä tarina ja hyvä
säveltäjä,
miksi en tekisi musiikkia musikaaliin. Hmm.. ei oikeasti huono
idea…mielenkiintoinen ajatus…todella.
Kiitos haastattelusta. Luentosi salissa alkaa kohta.
– Kiitos.
