Yksinäinen
kapinallinen
vai
3. vuosituhannen
romantiikan
airut
Mika Nieminen
Vierailu
ikuisuuteen -näyttelyn teokset eivät kopioi luonnonmaisemia
vaan ne ovat kankaalle siirtyneitä kuvia sisäisistä
mielentunnelmista. Timo-Olavi Jalkasen ilmaisussa kuvastuvat
romantiikan aikakauden taiteilijoiden ihanteet. Vaikka ulkoisesti
näkymät ovat olemassaolevista paikoista, teokset
esittävät subjektiivisia mielikuvia.
Jalkasen
työvälineenä on ollut kamera ja paikkana on ollut
Pyhäjärven ranta Tampereen Pispalassa. Kaikki näyttelyn
kuvat ovat aitoja ja manipuloimattomia. Jalkasen kykyä irroittaa
keskikaupungin kyljessä olevasta maisemasta herkkiä
tulkintoja on pakko ihailla. Joutuu jopa hämilleen siitä,
miten urbaani alue tarjoaa kaikki nuo kohteet ja tunnelmat. Jalkasen
edellisiin näyttelyihin verrattuna kokonaisuus on
selvästi pelkistetympi.
Vaikka
pidän Jalkasen teoksia romantiikan taidekäsityksen
mukaisina, on toteutus omaperäinen ja uusi. Kun elävät
olennot ja ihmisen tekemät elementit puuttuvat teoksista
täysin, joutuu katsoja mentaalisesti ikäänkuin
sisälle suurikokoisten teosten
äänettömään maisemaan, siihen tunnetilaan jota
Jalkanen on tulkinnut. Emotionaaliset aivojen osat ottavat vallan.
Sofistikoituneelle, opittuun tietoon pohjaavalla ajattelulle ja
älykkyydelle ei Jalkasen teoksia katsottaessa yksinkertaisesti ole
käyttöä.
On
mielenkiintoista nähdä miten katsojat tulevat ottamaan
tämän näyttelyn vastaan. Antautuuko dynaamiseen, jopa
raakaan esitykseen tottununut yleisö tälle hiljaiselle
filosofialle? On muistettava että Jalkasen edesmennyt, globaali,
urbaani ja agressiivista hitech-kehitystyötä rakastanut
elämä on hänen ilmaisunsa tähän johtanut.
Tällöin voidaan kysyä onko Jalkasen suunta vain
yksilön hetken poikkeus ruodusta vai onko hän kenties
suunnassaan edellä aikalaisiaan?
Vierailu
ikuisuuteen -näyttelyt toukokuussa Helsingissä ja
marraskuussa Barcelonassa tulevatkin olemaan paikkoja myös
itsetutkiskelulle eikä vain teosten katselulle.
|
